Maksaa liikaa.

Me maksamme nuorten pahoinvoinnista ja oppimisen haasteista joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin. Kustannuksia tulee esimerkiksi mielenterveyspalveluiden tarpeen kasvusta, mielenterveysongelmista johtuvista työkyvyttömyyseläkkeistä, muista tukimuodoista, joilla lapsia ja nuoria tuetaan sekä osaamisen ja koulutustason laskusta. Maksetaan siis mieluummin nyt ennaltaehkäisevistä toimista kuin myöhemmin korjaavista toimista.

Enpä tiedä. Jos pitää valita onko lapsella konkreettiset koulukirjat digikirjojen sijaan vai tunti liikuntaa päivässä, niin valitsisin ne koulukirjat.

Niin minäkin. Tarkoitus ei ole ottaa rahoja pois muusta lasten ja nuorten mielenterveyttä ja oppimista tukevasta toiminnasta.

Panostaisin silti enemmin ne lisäresurssit lukutaitoon, joka tutkimusten mukaan on heikentynyt.

Tutkimusten valossa liikunnan pitäisi parantaa lasten psyykkistä vointia, keskittymiskykyä ja oppimista, joten pitäisin todennäköisenä, että liikunnan lisääminen osaksi koulupäivää näkyisi parannuksena lukemisen oppimistuloksissa. Ja kaikkien muiden oppiaineiden siinä samalla.

Eivät kaikki mielenterveysongelmat ja koulujen haasteet johdu liikunnan puutteesta.

Eivät niin. Onneksi tutkimustulokset liikunnan hyödyistä eivät olekaan riippuvaisia siitä, mikä on mielenterveysongelman tai keskittymisvaikeuden tai käytöshaasteen syy, vaan tulokset pätevät riippumatta siitä, mistä oireilu johtuu.

Ei liikunta ole mikään ihmelääke, joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Ei olekaan, ja haluan painottaa, että en niin väitäkään. Tutkimustiedon valossa liikunta olisi kuitenkin erittäin tehokas keino parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja oppimista, ja siksi se tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön muiden keinojen rinnalle. On myös hyvä huomata, että nykyisin käytössä olevat keinot eivät nekään ole ihmelääkkeitä: terapiakaan ei auta kaikkia masentuneita, vaan keskimäärin joka toista. Liikunnan on todettu olevan masennuksen hoidossa yhtä vaikuttavaa tai jopa hieman vaikuttavampaa kuin terapian. Mitä tulee luokissa esiintyviin käyttäytymisen ja keskittymisen haasteisiin, niin vaikka ryhmäkokoja pienennetään ja luokissa olisi lisää aikuisia, tämä ei vielä juurikaan poista yksittäisen lapsen rauhatonta oloa tai keskittymisvaikeutta, vaikka varmasti rauhoittaakin luokkaa jonkin verran.

Tämähän on sama kuin sanoisi lapsille, että on oma vikasi, että voit pahoin, koska et liiku tarpeeksi.

Ei ole. Mielenterveysongelmat tai muut keskittys- tai käytöshaasteet eivät ole koskaan kenenkään oma vika ja tätä on syytä painottaa. Lapsille ja nuorille viestin tulee olla tämän kaltaista: "Mennäänpä nyt ulos liikkumaan, niin jaksatte sitten tunneilla keskittyä paremmin asioihin, jotka tuntuvat vaikeilta tai tylsiltä."  ja "Kun tuntuu kurjalta, niin joskus oloa voi helpottaa, jos menee ulos liikkumaan."

Se on sitten jostain muusta pois.

Totta, se on todennäköisesti ainakin alkuun jostain muusta pois. Olemme investoineet esimerkiksi liikuntapaikkoihin suuri summia viime vuosina ja lisää investointeja on suunnitteilla – voisiko niitä hieman siirtää ja investoida tällä kertaa paikkojen sijaan itse liikkumiseen? Olen vakuuttunut siitä, että liikunta osana jokaista koulupäivää olisi iso vetovoimatekijä Raaseporille houkuttamaan esimerkiksi lapsiperheitä pääkaupunkiseudulta. Tämä toisi lisää elinvoimaa ja veronmaksajia kuntaan. Lisäksi on mahdollista, että lasten olo ja keskittymiskyky paranevat niin, että pidemmällä aikavälillä mielenterveyspalveluiden tarve ja lisähenkilökunnan tarve kouluissa pienenee.

Ei onnistu käytännössä, koska…

Käytännön toteutuksen suunnittelussa tulee varmasti monta haastetta vastaan, kuten aina, kun lähdetään tekemään jotain uutta. Meillä on kuitenkin äärimmäisen hyvä syy löytää ratkaisuja ja uskon, että hyödyntämällä koulujen osaamista käytännön ongelmiin löytyy varmasti myös ratkaisut.

Eikös sote-alueilla ole rahat loppu ja kaikki palvelut uhkaavat kadota. Miten tällaisen idean muka saisi läpi?

Koulujen opetuksesta päättää onneksi kunta. Voimme toteuttaa tämän ihan itse, riippumatta siitä, miten sote-palveluille käy.

Kaikki lapset eivät pidä liikunnasta.

On totta, että kaikki lapset eivät varmasti nykyisellään pidä liikunnasta. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että liikuntaa suositellaan terveyssyistä 7–12-vuotiaille vähintään 1 ½–2 tuntia päivässä ja 13–18-vuotiaille vähintään 1–1 ½ tuntia päivässä. Ehdottamillani lisäliikuntatunneilla ei ole varsinaisia opetuksellisia tavoitteita ja aikataulupaineita, joten niiden suunnittelussa voidaan vapaammin hyödyntää olemassa olevaa tietoa siitä, millainen liikunta olisi juuri mielenterveydelle hyödyllistä. Tavoite on liikuttaa lapsia leikinomaisella, monipuolisella, sykkeitä kohottavalla ja ryhmähenkeä tukevalla liikuntasisällöllä. Ajattelisin, että tämän tyyppinen sisältö saattaisi olla mieluista myös monelle sellaiselle lapselle, joka ei nykyisellään liikunnasta niin välitä.

On vanhempien velvollisuus liikuttaa lapsia, ei yhteiskunnan.

Olemme kollektiivisesti rakentaneet yhteiskunnan, josta on käytännössä poistettu kaikki liike: siirtymisen paikasta toiseen hoitavat moottoroidut kulkuvälineet, monia fyysisiä askareita hoitavat koneet ja olemme luoneet ruudut, jotka tarjoavat 24/7 niin koukuttavaa sisältöä, että aikuistenkin on vaikea irtautua niistä. Lapset ja nuoret eivät voi vaikuttaa ympäristöönsä, mutta me aikuiset voimme tehdä tähän maailmaan rakenteita, jotka palauttavat liikkumisen lasten elämään. Kouluun tuotu liikunta on ainut tapa saada liikunta osaksi kaikkien lasten ja nuorten elämää. Muuten sitä ohjaavat vanhempien taloudelliset, psykologiset ja ajalliset resurssit. Lisäksi liikuntatottumukset – myös lasten vanhempien liikuntatottumukset - syntyvät pitkälti lapsuudessa. Jos haluamme, että kaikki lapset saisivat liikkua vaikkapa kansallisten suositusten mukaisesti, olisi ensimmäinen ja järkevin askel tuoda liikuntarutiini osaksi kaikkien lasten arkea koulun kautta.